Energiatehokas rakentaminen on satsaus tulevaisuuteen

11
joulukuu
2015

Energiatehokkuus vaatii kauas katsovaa näkökulmaa. Investoinnit maksavat aina, mutta niiden hyötyjä täytyy osata ajatella pitkällä aikavälillä. Isot toimijat katsovatkin usein koko kiinteistön elinkaarta. Kun energiatehokkaan rakentamisen kustannuksia saadaan laskettua, myös investoinnit maksavat itsensä nykyistä nopeammin takaisin.

Tällä hetkellä energiatehokkuutta saadaan joko erilaisilla energiansäästöä edistävillä laitteilla tai tekemällä uudisrakentamisessa oikeanlaisia ratkaisuja. Esimerkiksi Bauerilla on vedenkäsittelylaite, joka pitää putket puhtaina ja säästää ympäristöä. Oumanilla puolestaan on lämmönsäätimiä, jotka säätävät lämmityksen kiinteistökohtaisesti tasaiseksi. Silloin säädettyä ylälämpötilaa ei voi ylittää, vaikka kuinka kääntäisi termostaattia suuremmalle. Uudisrakentamisessa puolestaan huomioidaan energiatehokkuus jo rakennusvaiheessa. Huomiota kiinnitetään esimerkiksi seinien paksuuteen ja ikkunoiden laadukkuuteen.

Tulevaisuuden energiatehokkuuden keskeinen sana on omavaraisuus. Omavaraista kiinteistöä ei tarvitse kytkeä kaukolämpöverkostoon, vaan se ottaa energiansa esimerkiksi maasta tai merestä. Energiatehokkaiden kiinteistöjen hintoja voidaan laskea rakentamalla nopeammin ja laadukkaammin kuin nykyään. Rakentamista voidaan nopeuttaa esimerkiksi siirtämällä sitä tehtaisiin: rakennusteollisuus on ainoita teollisuuden aloja, jossa työ tehdään paikan päällä, vaikka tehdasolosuhteissa saataisiin aikaan parempaa laatua.

Energiatehokas ja omavarainen rakentaminen lyö itsensä täysin läpi siinä vaiheessa, kun se on samanhintaista kuin perinteinen rakentaminen ja silti laadukkaampaa. Ihmiset arvostavat ekologisuutta ja paikallista tuottamista, kuten esimerkiksi elintarviketeollisuudessa on huomattu. Jos energiatehokas ja omavarainen rakentaminen on tulevaisuudessa jopa halvempaa kuin perinteinen rakentaminen, sen suosion kasvua voi vain arvailla.