Bonnier: Arvoasuntoja Alvar Aallon piirtämään Insinööritaloon Punavuoressa

Alvar Aallon piirtämään Insinööritaloon Helsingin Punavuoressa Ratakatu 9:ssä kaavaillaan asuntoja tyhjiksi jääneisiin toimitilakerroksiin.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi jo keväällä 2017 periaatteet käyttötarkoituksen muutoksille. Asemakaavan muutoksen avulla varmistetaan, että vuonna 1951 valmistuneen rakennuksen historialliset, rakennustaiteelliset ja kaupunkikuvalliset arvot säilyvät. Lautakunta käsittelee kaavamuutoksen hyväksymistä tiistaina 3. joulukuuta.

Julkisivultaan punatiilisessä Insinööritalossa on kuusi kerrosta sekä matala pihasiipi. Maan alla on kolme kellarikerrosta. Rakennuksessa oli tulipalo vuonna 1997 ja sen jälkeen siinä on tehty mittavia korjaustöitä. Toimitiloja on ollut pitkään tyhjillään.

Kaavamuutoksen myötä tontin kerrosala ei muutu, mutta kokonaiskerrosalasta 2 715 k-m2 osoitetaan asuinkäyttöön 1 304 k-m2 kerroksissa 2-6. Kaavaratkaisussa otetaan huomioon talon kellarikerroksessa toimivan yökerhon ja asumisen yhteensovittaminen.

Ratakatu 9:ään suunnitellaan noin 21 asuntoa. ICON Kiinteistörahastot markkinoi nettisivuillaan rakennushankkeesta 12 asuntoa. Kaavamuutosta hakee Kiinteistö Oy Helsingin Ratakatu 9.

Lue alkuperäinen artikkeli tästä

KÄSINKOSKETELTAVAA TUOTTOA™